Hurmosta Motonet-areenalla – Loimu vieraaksi monin tavoin tärkeään otteluun

Karelian Hurmoksella on lauantaina edessä ottelu, joka voidaan varmasti laskea seuran historian toistaiseksi merkittävimpiin tapahtumiin. Kunniavieraan roolia yleisön lisäksi näyttelee Raision Loimu, joka kilpailee tiukasti Hurmoksen kanssa runkosarjan sijoista kolme ja neljä. 

Pelipaikkana toimii uudenkarhea ja Suomen hienoimpien palloiluhallien joukkoon ehdottomasti kuuluva Motonet-areena. Alkusyksystä areenalla pelattu naisten EM-karsintaottelu näytti, että halli tarjoaa erinomaiset puitteet lentopallolle ja tähän saumaan iskee myös Hurmos. Ottelu on myös osa Hurmoksen tukikampanjaa, ja erityisiä tukilippuja on kirjoitushetkellä myyty 875 kappaletta. Hurmos kiittää jokaista tukijaa!

Hurmos on ollut Joensuussa vahva ja 11 kotiottelusta voittoja on yhdeksän. Tilastopoimintana mainittakoon myös, että Hurmos ei ole hävinnyt koko kaudella kahta ottelua peräkkäin. Loimua vastaan Hurmos on pelannut kertaalleen syksyllä ja tuolloin Raisiossa väännettiin täydet viisi erää. Pelkkä aiempien tulosten tarkastelu ei kuitenkaan tuo lauantaina ainuttakaan pistettä, vaan niiden eteen on tehtävä kova työ. 

Loimun vierastilasto on niin ikään vakuuttava, sillä yhdeksästä matkaottelusta se on voittanut kuusi. Kaiken kaikkiaan sarjassa kolmatta paikkaa pitävä raisiolaisryhmä on pelannut hienon kauden, jota on tähdittänyt pistepörssin voitosta taisteleva hakkuri Joonas Jokela. Loimu hankki vielä leveyttä laituriosastolle ja teki yleispelaaja Eemeli Koukin kanssa loppukauden kattavan sopimuksen, ja suurta vastuuta kantaneet Väinö Rahko ja Sebastian Pozo Hernandez saivat laadukkaan kirittäjän kilpailussa avauskokoonpanon paikasta. Myös passari Tomi Saarinen on noussut pelipaikallaan sarjan eliittiin.

Hurmoksen syömähampaat ovat olleet hakkuri Eetu Häyrinen ja yleispelaaja Mikko Räsänen, joka on valittu jokaiseen kuukauden tähdistökentälliseen. Herrojen pistemäärät 375 ja 330 ovat komeaa luettavaa ja syötöt ovat kylväneet kauhua vastapuolen vastaanottajien keskuudessa. Passari Niko Haapakoski on löytänyt hyvän yhteyden myös keskitorjujien kanssa ja Atte Rissanen on ollut liigan neljänneksi tehokkain hyökkääjä pisteprosentin ollessa mukavat 60. Nuutti Niinivaara on niin ikään aiheuttanut päänvaivaa vastustajille monipuolisella hyökkäyspelillä. 

”Kova vieras saadaan Joensuuhun lauantaina. Loimu pystyy parhaimmillaan tehokkaaseen hyökkäyspeliin ja on muutenkin työteliäs porukka, puolustavat vahvasti. Meillä pitää joukkueena jaksaa tehdä nöyrästi töitä pallosta toiseen. Joukkueessa energia on tällä hetkellä hyvä ja pelinälkä jokaisella ihan tapissa! Päästetään Hurmos irti Motonet Areenalla” sanaili Hurmoksen päävalmentaja Matti Alataloottelun alla.

”Kyllä varmaan jokainen haluaa kuitata viimekertaisen 2-3-häviön ja on valmis taistelemaan joka pallosta. Viimeksi meillä oli hieman ongelmia Hurmoksen kovan syöttöpelin kanssa, mutta koetetaan vastata siihen lauantaina. Meidän tosiaan pitää onnistua hyvin joka osa-alueella, jotta pisteet saadaan Raisioon. Tärkeä peli varmasti molemmille joukkueille” pohdiskeli Loimun päävalmentaja Mika Rantanen.

Karelian Hurmos – Raision Loimu lauantaina 28.1. klo 17:00 Motonet Areenalla. Ottelu on myös Ruutu+:n viikon ottelu. Lisätietoa tapahtumasta täällä: https://www.karelianhurmos.fi/tapahtumainfo-28-1-2023/