SOPIMUSTIEDOTE – APECH PAC

(English version below)

Karelian Hurmoksen Mestaruusliigajoukkueen ja ulkomaalaisvahvistuksen Apech Pacin toukokuussa solmima pelaajasopimus on purettu pelaajan kanssa 10.10.2020.

Asiaa on selvitetty hyvässä hengessä ja pelaajalle on tarjottu mahdollisuutta majoitukseen ja kotimatkaan seuran toimesta. Karelian Hurmos on noudattanut pelaajan kotiinpaluuseen ja sopimuksen purkuun liittyvissä asioissa Suomen Lentopalloliitolta saamiaan ohjeistuksia. Näin ollen pelaajalle on tarjottu vallitsevassa matkustustilanteessa majoitus odotusajaksi, ruokaetu sopimuksen edellyttämällä tavalla, sekä matkustamiseen tarvittavat matkaliput turvallisen kotiinpaluun mahdollistamiseksi. Näistä pelaaja on itse kieltäytynyt managerinsa ohjeistamana.

Hurmoksen seuratoiminnan suurimpia tavoitteita on pelaajien hyvinvoinnin kehittäminen. Tässä tapauksessa ja Hurmoksen linjauksen mukaisesti, pelaajaa on kehotettu lähtönsä jälkeen ottamaan yhteyttä seuraan, mikäli hän missään tilanteessa kokee tarvitsevansa tukea tai apua. Seura ei hyväksy asiasta liikkuvia perättömiä huhuja pelaajan heitteillejätöstä tai epäedulliseen tilanteeseen saattamisesta.

Karelian Hurmos pahoittelee asiasta väärinkäsitysten vuoksi noussutta kohua ja kääntää katseensa parhaillaan käynnissä olevaan kauteensa sekä ensimmäiseen kotiareenallaan Joensuun urheilutalolla pelattavaan ottelutapahtumaansa tulevana sunnuntaina 25.10 klo 17.00.

Lisätietoja tiedotteeseen antaa:
puheenjohtaja Arto Korhonen
Pohjois-Karjalan Lentopallo Ry
+358 400 725 195


Public statement by Karelian Hurmos

A contract between the club Karelian Hurmos and the player Apech Pach has been dissolved on the 10th of October 2020.

During the transition period, Karelian Hurmos has offered the player the possibility of housing and daily meals, as well as it has offered to purchase the player a ticket for his journey home. In the actions taken, the club has consulted and been advised by the Finnish Volleyball Association. The player has declined these offers together with his management team.

As a club, our main concern is to ensure the well-being of our players. The club has encouraged the player to be in touch and ask for any assistance or help, should he feel to do so, also after leaving the club premises.

Karelian Hurmos wishes to end the unnecessary rumors concerning this matter and to focus now on the ongoing season.

Respectfully,

Arto Korhonen

President of The North Karelian Volleyball Association/Karelian Hurmos