Itä-Suomen derby avaa joensuulaisen lentopallovuoden 2023

Karelian Hurmos saa vuoden ensimmäiseen kotiotteluun vieraita naapurimaakunnasta Savo Volleyn asettuessa verkon toiselle puolelle. Keskiviikkona klo 18:30 alkaa Joensuun urheilutalolla ennakko-odotusten mukaan erittäin jännittävä mittelö sarjapisteistä.

Hurmos ja Savo Volley ovat kohdanneet aiemmin tällä kaudella kerran. Kuopio-hallissa pelattiin tuolloin täydet viisi erää ja vuoristoratamaisen ottelun jälkeen voittajana pukukoppiin marssi Hurmos. Savolaiset janoavat varmasti revanssia ja viime kauden hopeamitalisti lähtee keväällä kohentamaan sarjasijoitustaan, joka on tällä hetkellä kuudes. Hurmos on viihtynyt jo jonkin aikaa neljännellä sijalla ja petasi itselleen loistavat asetelmat kevääseen voittamalla 12 ottelua syyskaudella.

Hurmoksen peli on ollut erittäin monipuolista ja ratkaisijoita on löytynyt kaikilta pelipaikoilta. Suurin hyökkäysvastuu on ollut Eetu Häyrisen ja Mikko Räsäsen hartioilla, mutta maininnan arvoinen määrä hyökkäyksiä on kertynyt myös Nuutti Niinivaaralle. Hurmoksen kovin ja koko liigan kolmanneksi paras hyökkäysprosentti puolestaan löytyy Atte Rissasen tilastoista. Niko Haapakoski on passarina löytänyt hyvin ”kuumat pelaajat”.

Savo Volleyn kausi on ollut tapahtumarikas ja monipuolinen on myös joukkueen kokoonpano. Yleispelaajat Michael Michelau ja Andrus Raadik kantavat isoa vastuuta ja nuori hakkuri Veikka Lindqvist on ottanut seitsikkopaikan mainiosti vastaan. Aloittavan hakkurin paikasta kilpailee David Kisiel ja passariksikin on tarjolla kaksi vahvaa vaihtoehtoa (Ilja Ivanov ja Maciel Madej). Keskikaistalta löytyy osaamista Miki Jauhiaisen ja Jakub Kovacin johdolla, kolmantena näyttöjä on päässyt antamaan Alexej Zhbankov. Henkilökohtaisten tilastojen kärkipaikoilla savolaisia ei vielä näy, mihin osaltaan vaikuttaa sarjan toiseksi pienin ottelumäärä (14).

Joukkuevertailussa erot Hurmoksen ja Savo Volleyn välillä ovat minimaalisia ja päivän kunto ratkaisee tälläkin kertaa. Hurmos on päässyt valmistautumaan ja harjoittelemaan hyvin, joten ainakaan pohjatöistä kotijoukkueen suoritus ei jää kiinni. Molemmat joukkueet haluavat varmasti näyttää parasta osaamistaan ja viihdyttää joensuulaista lentopalloyleisöä, joka luo urheilutalolle aina hienon tunnelman.

”Hyvä syöttöporukka ja ulottuva torjunta vastassa keskiviikkona. On kova iltapuhde luvassa heti vuoden alkuun, molemmat janoavat sarjapisteitä. Meillä kaikki miehet terveenä ja energia on tapissa, ollaan valmiita starttaamaan kevätkausi!” tuumi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo ennen ottelua.

”Tiukan syksyn jälkeen teki joukkueelle hyvää hieman hengähtää jouluna. Uskon, että tauko teki hyvää ja päästään heti vuoden alkuun kovaan taistoon Joensuussa. Hurmoksen hyvä syöttö- ja hyökkäyspeli aiheuttaa kaikille joukkueille haasteita ja siihen meidän pitää olla valmiina. Toivotaan, että omassa tekemisessä asiat alkaisi myös pikku hiljaa siirtymään peleihin ja että pystyttäisiin pitämään hyvää tekemistä koko pelin ajan. Hurmosta vastaan pitää olla kova ja nöyrä koko ajan” analysoi puolestaan Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.

Karelian Hurmos – Savo Volley keskiviikkona 4.1.2023 klo 18:30 Joensuun urheilutalolla ja Ruutu+ -palvelussa.