Hurmos torjui Ducksin kumoon Pasilassa

Pasilan Urheiluhallilla Helsingissä koettiin lauantai-illan huumaa, kun Karelian Hurmos saapui pikavisiitille Vantaa Ducksin vieraaksi. Jaossa oli kolme äärimmäisen tärkeää sarjapistettä, jotka olisivat kelvanneet molemmille joukkueille taistelussa runkosarjasijoituksista. Hurmos oli matkassa täydellä kokoonpanolla ja joutui hieman yllättävän tilanteen eteen: Ducksin molemmat avausseitsikon keskitorjujat Lauri Lehtonen ja Keenan Sanders olivat loukkaantumisten vuoksi sivussa.

Ensimmäinen erä eteni alusta loppuun Hurmoksen komennossa. Ducks opetteli pelaamaan yhden keskitorjujan taktiikalla, mikä näkyi useina epäselvinä tilanteina. Hurmos pelasi ehjää peliä, ja ennen kaikkea torjunta oli rautaisessa iskussa. Matias Korhonen pelasi yhden kauden parhaista eristään tehoilla 7/+6 hyökkäystehojenkin ollessa komeat 60%. Eetu Häyrinen takoi 6/+5, joista kaksi torjuntaa. Ducksin puolelta Ville Kattelus tehoili 3/+1. Erävoitto kirjattiin Hurmokselle 25-17.

Toisen erän alussa Hurmoksen lento jatkui, ja Korhosen syöttövuorolla vieraiden johtolukemat olivat jo 5-1. Ducks onnistui kuitenkin vähentämään virheitä ja pääsi paremmin kiinni omaan pelisysteemiinsä, joten se onnistui nousemaan rinnalle ja ohikin. Erän puolivälistä eteenpäin mentiin tasaisissa merkeissä. Hurmoksen heikentyneitä hyökkäystehoja kompensoivat kuusi torjuntaa ja neljä ässäsyöttöä. Tehokkaimmaksi nousi Häyrinen, joka jatkoi valitsemallaan tiellä tehoin 6/+5. Jere Heiskanen tehoili 5/+2 ja oli Hurmoksen vastaanoton kulmakivi 78% tarkkuudella. Mainiosti puolustaneen Ducksin tehokkain oli hakkuri Aleksander Rastamo lukemilla 6/+3, ja Kattelus säesti tehoin 6/+1. Hurmos voitti erän lopulta jatkopalloilla 27-25.

Pitkä erätauko käänsi voimasuhteet. Vaikka numerot olivat lopulta melko tasaiset, tuntui Ducks olevan askeleen edellä erän ensimmäisiä palloja lukuun ottamatta. Varsinkin kutospaikan hyökkäykset tuottivat päänvaivaa Hurmokselle, ja Ducksin puolustus kaivoi peliin välillä mahdottomiakin palloja. Hurmoksen torjuntakaan ei pitänyt aivan edellisten erien tapaan Ducksin takoessa 15 hyökkäyspistettä. Ratkaisevaan rooliin nousi lopulta syöttö: Ducks onnistui syöttämään kaksi ässää tehden kolme virhettä, Hurmoksen vastaavat luvut olivat yksi ja viisi. Tehomiehiksi Hurmokselta nousivat Häyrinen (5/+3) ja Heiskanen (5/+2). Ducksin Rastamo ja Kalle Kattelus, molempien tehot 6/+3. Erä lopulta Ducksille 25-22.

Neljännen erän alkupuolisko oli Ducksin näytöstä. Kotijoukkue johti muutamalla pisteellä pitkään pääasiassa onnistuneen hyökkäyspelin ja Hurmoksen syöttövirheiden avustuksella. Hurmos ei kuitenkaan luovuttanut, vaikka tilanne alkoi jo näyttää heikolta. Vieraat eivät kerta kaikkiaan halunneet pelata kauden kahdeksatta viisieräistä, ja erän lopussa oltiin lähes tasoissa. Ducks onnistui jo lähestulkoon venyttämään ottelua päästyään ottelupallotilanteeseen 24-21. Petteri Härkösen syöttövuoro johdatteli Hurmoksen tasoihin, ja tämän jälkeen elettiin jännittäviä hetkiä. Ratkaiseva palanen oli Markuss Cielavsin tulo kentälle erän puolivälissä, ja mies onnistui hyökkäämään kaikki kolme saamaansa passia pisteiksi. Lopulta erä päättyi Heiskasen torjuntaan lukemin 28-26. Näin ollen Hurmos pääsi tuulettamaan kolmen pisteen voittoa. Tehoja kirjattiin erässä eniten Heiskaselle (6/+2) ja Häyriselle (5/+4). Ison tuen antoivat Eetu Lähteenmäki (4/+3, joista kolme torjuntaa) ja Cielavs (3/+3). Ducksin pisteet olivat pitkälti Katteluksen veljesten harteilla, Ville tehoili 7/+3 ja Kalle 5/+1.

Hurmos ryösti Pasilasta kolme pistettä maukkaalla 3-1 (25-17, 27-25, 22-25, 28-26) –voitolla. MVP-palkinnot pokkasivat Hurmoksen Heiskanen ja Ducksin passari Joona Väänänen, joka oli ehdottomasti kotijoukkueen parhaimmistoa PRO-liberoksi nimetyn Esko Vuorisen ohella.

”Jätän tilastollisen analyysin koutsille, mutta vaikea peli. Tänään lähdettiin aamulla ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Kapteeni Häyrinen sytytti joukkueen tarpeeksi hyvin. Ei ollut bussijalat, mutta oli ehkä bussipää. Oma hyökkäyspelaaminen oli ihan ok” avasi ajatuksiaan lehdistötilaisuudessa Hurmoksen yleispelaaja Heiskanen.

”Pelattiin kolmen keskarin taktiikalla ilman keskareita. Ei me kauaa ehditty siihen valmistautua, kun tänään aamulla se loihdittiin. Jätkiin saa olla tyytyväinen, kun se tuolla tavalla hoidettiin. Eka erä meni vähän tunnustellessa, mutta sen jälkeen peli alkoi aika kivasti löytyä. Kolme kotiottelua jäljellä ja ehditään hyvin harjoitella tässä. Pystytään kuitenkin haastamaan huippujoukkueita tälläkin systeemillä” tuumaili Ducks-passari Väänänen.

”Haastava peli, mutta klaarattiin työvoitto. Torjuntapelaaminen hyvää, syöttö ajoittain hyvää, mutta pystytään varmasti olemaan jatkossa tehokkaampia syöttöruudussa. Vähän meinasi loppua kohden keskittyminen herpaantua, mutta hienosti noustiin neljännessä erässä takaa ohi ja voittoon” tiivisti Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

”Löytyy liigasta esimerkkejä, kun on pelattu vähän vastaavalla tavalla. Muistaakseni joskus 1996. Naisten 1-sarjassakin on pelattu vastaavasti. Tuli se tuossa mieleen, kun ei oikein keskareita ole ja se näkyi meidän pelissä. Saatiin 4 torjuntaa, joten vaikutti isosti. Puolustuspuolella jätkät pystyivät paikkaamaan torjunnan aukkoja. Positiivista oli, että pystyttiin pelaamaan tällä tavalla. Eka erä meni vähän ihmetellessä, mutta toisaalta Joona ja Marko ottivat roolia siinä, että jätkät on oikeilla paikoilla” kommentoi Ducksin päävalmentaja Juho Rajala.

Tilastopoimintoja

Vantaa Ducks – Karelian Hurmos 1-3 (17-25, 25-27, 25-22, 26-28)

Hurmos: Häyrinen 22/+17, Heiskanen 19/+8, Korhonen 15/+6
Ducks: Kattelus V. 19/+7, Kattelus K. 18/+4, Rastamo 16/+6

Ässät: 7-6
Syöttövirheet: 15-17
Torjunnat: 4-18 
Hyökkäys%: 40-46
Vastaanotto%: 45-63