Hurmos taistelee kauden jatkumisesta Kuopiossa

Puolivälieräsarja Karelian Hurmoksen ja Savo Volleyn välillä on edennyt ratkaisuvaiheeseen. Keskiviikon kotitappion seurauksena Hurmos on tiukassa paikassa lauantaina Kuopio-hallissa, sillä Savo Volley johtaa ottelusarjaa 2-1 ja on voiton päässä välieräpaikasta.

Keskiviikkona Savo Volley näytti Hurmokselle kaapin paikan hakemalla Joensuusta selkeän 3-0-voiton. Ratkaisu löytyi hyökkäyspelistä savolaisten oltua kyseisellä osa-alueella selkeästi Hurmosta vahvempi. Muun muassa tähän lähdetään hakemaan muutosta Kuopiosta, sillä Hurmoksen ainoa tavoite lauantaille on siirtää ratkaisu kotisaliin sunnuntaiksi.

Syötöllä on tulevassa ottelussa suuri merkitys. Jotta Savo Volleyn vahva keskihyökkäys saadaan kuriin, on Hurmoksen rikottava vastustajan vastaanottopeli. Kovia syöttäjiä joukkueessa riittää, mutta savolaisten vastaanotto on toistaiseksi pystynyt riisumaan Hurmoksen aseista melko hyvin. Selkeää heikkoa lenkkiä savolaisten vastaanottoryhmityksestä ei ole sarjan aikana tahtonut löytyä – vielä.

Puolustuspelaamisessa on laitettava kaikki likoon ja omaa 81 neliömetrin kokoista kenttäpuoliskoa on suojeltava kaikin keinoin. Edellisessä ottelussa vain 13 puolustusta poiminut Hurmos haluaa varmasti aiheuttaa turhautumista Savo Volleyn hyökkääjille niin torjunnalla kuin puolustuksellakin. Jatkopalloista Hurmos pystyy hyökkäämään hyvillä tehoilla, ja on ollut siinä Savo Volleytä edellä kahdessa ottelussa. Erot tosin ovat pieniä.

”Sarja on täysin kesken. Lauantaina pistetään joukkueena kaikki peliin ja halutaan tuoda sarjan ratkaisu Joensuuhun” kiteytti Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo ottelun lähtökohtia.

Savo Volley – Karelian Hurmos lauantaina klo 15:00 Kuopio-hallissa ja Ruutu+ -palvelussa. Jos saavut paikan päälle Kuopioon nappaa ottelulippusi ennakkoon Savon lippukaupasta https://www.seat4.me/tapahtuma/savo-volley/4-puolivaliera-savo-volley-hurmos-2023!