Hurmos piti pisteet Joensuussa ja pudotti Ducksin Suomen Cupista

Karelian Hurmoksen ja Vantaa Ducksin välisessä mestaruusliigaottelussa oli keskiviikkona tuplapanos, sillä pisteiden lisäksi taisteltiin paikasta Suomen Cupin puolivälieriin VaLePa:a vastaan. Hurmos oli saanut jälleen kaikki miehet jalkeille, Ducksilla oli pieniä kokoonpanohuolia Kalle Katteluksen ja Marko Määttäsen puuttuessa.

Ensimmäinen erä eteni tasaisesti, joskin Hurmos johti niukasti alusta loppuun. Eetu Häyrinen ja Mikko Räsänen olivat joukkueen kantavia voimia tehden viisi pistettä mieheen. Kaiken kaikkiaan Hurmos hyökkäsi hyvillä tehoilla laidoista ja Janne Marttila täydensi Häyrisen ja Räsäsen suoritusta kolmella pisteellä. Ducksin ykköstykki oli hakkuri Aleksander Rastamo, joka tykitti seitsemän pistettä erään. Yleispelaajat Sergej Drobnic ja Ville Kattelus ylsivät neljään pisteeseen. Hurmos voitti äärimmäisen tasaisen erän lopulta 25-23.

Toinen erä oli ensimmäisten pallojen jälkeen Hurmoksen täydellinen näytös. Räsänen jatkoi hienoa iltaansa tehoilla 5/+5 hyökkäysprosentin ollessa tasan sata. Atte Rissanen nousi samoille tehoille ässäsyötöllä, kahdella hyökkäyspisteellä kahdesta passista ja kahdella torjunnalla. Kaiken kaikkiaan Hurmos otti erässä kuusi torjuntaa ja Ducksin hyökkäystehot putosivat dramaattisesti. Suuri ero löytyi jatkopallohyökkäyksistä Hurmoksen tehtyä viisi pistettä Ducksin nollaa vastaan. Pitkälle tauolle lähdettiin juhlistamaan Hurmoksen 25-15-erävoittoa.

Kolmannen erän alussa nähtiin toinen toistaan mielenkiintoisempia suorituksia ja Ducks oli ensimmäiset pallot kuskin paikalla. Kapteeni Häyrinen päätti kuitenkin antaa alkutahdit Hurmoksen nousulle astellessaan syöttöruutuun, ja mies painoi syöttövuoron aikana viisi ässää. Tämä katkaisi Ducksin selkärangan, ja Hurmos jatkoi ilotulitusta Räsäsen johdolla. Nuutti Niinivaara teki erään kuusi pistettä ottamalla kolme komeaa torjuntaa ja hyökkäämällä pallon kolmesti kenttään. Tatu Hakkarainen loisti vastaanotossa, mikä sekin pohjusti Hurmoksen selkeää erävoittoa. Ducksin yksinäinen sankari oli sentteri Lauri Lehtonen tehoilla 3/+3, muu kokoonpano ei tehotilastoissa plussan puolelle yltänyt.

Hurmos voitti ottelun puhtaasti 3-0 (25-23, 25-15, 25-17) ja nousi sarjataulukossa toiseksi, Ducks jatkaa kuudentena. Suomen Cupissa Hurmos eteni puolivälierävaiheeseen, jossa se kohtaa VaLePa:n 21.11. Sastamalassa. Parhaina pelaajina palkittiin Hurmoksen passari Niko Haapakoski ja Ducksin yleispelaaja Sergej Drobnic. PRO-liberopalkinnon pokkasi kotijoukkueen Hakkarainen.

”Vastustaja alkoi painaa kovaa syöttöä ja rikkoi meidän vastaanoton, ei ollut niin paljon hyökkäysvaihtoehtoja ensimmäisen erän jälkeen. Hurmos oli hyvä ja sai mitä ansaitsi. Olemme melko pettyneitä tulokseen” kommentoi Ducksin MVP Drobnic.

”Pojat summasi aika hyvin mitä kävi. Vastaanotto jäi irti eikä löydetty siihen ratkaisuja miten pelataan sen jälkeen. Joka joukkue varmasti syöttää kotona hyvin, kai sekin vaikuttaa. Täytyy oikein miettiä mitä hyvää löytyisi omasta pelistä, ei oikein löydy” mietiskeli Ducksin päävalmentaja Juho Rajala.

”Eka erä oli tiukkaa vääntöä, siitä eteenpäin saatiin hyvin syötöllä vastaanotto irti ja torjuntapeli toimi sitä kautta hyvin. Haettiin helpot peipit ylös, niitä ei jäänyt yhtään. Kokonaisuudessaan hyvä peli, mutta todella paljon on parannettavaa. Kauden peleistä tämä oli parhaasta päästä” tuumi Hurmoksen MVP Haapakoski.

”Tulos lämmittää, pitää olla tyytyväinen. Löytyy parannettavaa kuitenkin vielä. Ehjimmästä päästä tämän kauden peleistä. Yleisömäärä lämmittää myös. Tänään toteutettiin meidän taktiikkaa ja systeemiä, miten halutaan hyökätä. Kolmannen erän alkuun meinattiin vähän säheltää, mutta aikalisällä rauhoitettiin tilanne. Kapteenin rooli on ottaa homma haltuun (Häyrisen viisi ässää) ja Eetu on varmasti painottanut joukkueelle samoja asioita kuin minä” sanaili Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

Hurmoksen kausi jatkuu tulevan viikon keskiviikkona Kuopio-hallissa Savo Volleyn vieraana. Seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 5.11. Akaa-Volleytä vastaan. Ducks puolestaan jatkaa lauantaina kotiottelulla Kyky-Betsetiä vastaan.

Karelian Hurmos – Vantaa Ducks

3-0 (25-23, 25-15, 25-17)

Koti: Räsänen 17/+12, Häyrinen 14/+8, Niinivaara 8/+6
Vieras: Drobnic 10/-2 Rastamo 9/0, Lehtonen 7/+6

Ässät: 10-3
Syöttövirheet: 12-9
Torjunnat: 12-6
Hyökkäys%: 47-31

Joukkueiden MVP:t
Niko Haapakoski, Hurmos
Sergej Drobnic, Ducks

PRO-libero
Tatu Hakkarainen, Hurmos

Katsojia: 328