Hurmos pisteet mielessä Kokkolaan

Kahteen viikkoon neljä ottelua tahkoava Karelian Hurmos matkaa kovassa vireessä Kokkolan Tiikereiden vieraaksi. Lauantaina Hollihaan liikuntahallilla pelataan isoista pisteistä ja Hurmos haluaa varmasti kuitata joulukuisen kotitappion aiheuttamat kalavelat korkojen kanssa.

Hurmoksen tammikuu on edennyt myönteisissä merkeissä, sillä kolmesta ottelusta on kasassa seitsemän pistettä. Erityisesti kotiotteluissa joukkue on ollut vahva ja tämän vireen saivat kokea Savo Volley ja Hurrikaani-Loimaa. Vieraskentällä tilastot eivät ole aivan yhtä mairittelevia (viisi voittoa, neljä tappiota), mutta viimeisin matkaottelu Akaa-Volleyn vieraana osoitti Hurmoksen kykenevän haastamaan kenet tahansa myös vieraissa.

Hurmos lähtee otteluun sarjan kolmospaikalta, Tiikerit puolestaan on noussut vaikean syksyn jälkeen mukaan taisteluun paikasta neljän parhaan joukossa ollen tällä hetkellä kuudentena. Vasta 16 ottelua pelannut kotijoukkue onkin yksi sarjataulukon jokerikorteista. Yleispelaajaosastolle Tiikerit sai kaipaamansa täydennyksen lainattuaan Kasimir Vuorisen Lempo-Volleystä, joten hakkuri Daniel Thiessen pääsee palaamaan omalle paikalleen lyhyen pelipaikan vaihdoksen jälkeen.

Hurmos osoitti keskiviikon Hurrikaani-ottelussa jälleen laajan kokoonpanon voiman. Lauri Jylhä otti paikkansa kentällä hyvällä esityksellä, ja on mielenkiintoista seurata pelaavan seitsikon rakennetta lauantaina. Eetu Häyrinen ja Mikko Räsänen olivat tuttuun tapaan Hurmoksen tehokkaimmat, ja vakuuttavasti pelasivat kaikki muutkin keskitorjuja Atte Rissasen johdolla.

Tilastojen perusteella Kokkolassa on lupa odottaa hakkureiden kaksintaistelua. Häyrinen on pistepörssissä viidentenä, Thiessen vastaavasti neljännellä sijalla erää kohden tehdyissä pisteissä. Ässäsyöttötilaston kärjessä jatkavat Räsänen ja Häyrinen, joten Tiikereiden vastaanotolla riittää varmasti tekemistä. Joukkuetason tilaston perusteella Hurmos on edellä syöttö-vastaanottopelissä ja hyökkäyksessä, Tiikereiden vahvuuksiin kuuluu torjunta.

Hurmos saa vastaansa äärimmäisen nopeaa lentopalloa pelaavan kotijoukkueen, ja puolustamisen merkitys on erittäin suuri. Liberot Tatu Hakkarainen ja Aleksi Mäkiluoma ovatkin paljon vartijoina takakentällä, sillä jatkopalloistakin pitäisi päästä hyökkäämään tehokkaasti voittaakseen ottelun. Hyökkäysvariaatioita molemmista joukkueista löytyy vaikka millä mitalla, joten kaikkeen on oltava valmiina.

”Kova päivätyö edessä. Kokkolassa ei ikinä ole helppoja palloja tarjolla. Vahvasti puolustava joukkue ja hyökkäyspelissä on kivasti vauhtia. Viime kohtaamisessa jäätiin kyllä telineisiin, mutta lauantaina onkin ihan eri peli. Meillä miehet on terveenä, vaikkakin palloista tapeltu salilla niin, että yksi leukakin piti tikata ennen reissuun lähtöä! Joukkueessa hyvä energia, annetaan sen näkyä myös kentällä” ennakoi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo tulevaa ottelua.

Kokkolan Tiikerit – Karelian Hurmos lauantaina 14.1. klo 15:00 Hollihaan liikuntahallissa ja Ruutu+ -palvelussa.