Hurmos palaa kotikentälle lauantaina – KyKy BetSet vieraana

Karelian Hurmoksen mukavan kiireinen joulukuu jatkuu lauantaina kotiottelulla Kyyjärveltä saapuvaa KyKy-BetSetiä vastaan. Parhaaseen katseluaikaan eli klo 17:00 alkavaan otteluun Hurmos saa vieraakseen täksi kaudeksi Mestaruusliigan nousseen joukkueen, joka saapuu Joensuun urheilutalolle varmasti pisteiden kiilto silmissään. Revanssimieltäkin lienee matkassa, sillä joukkueiden edellinen kohtaaminen Kyyjärvellä päättyi Hurmoksen voittoon.

Hurmos on ollut viime aikoina hyvässä vireessä ja viidestä viimeisestä ottelusta on kertynyt neljä voittoa. Keskiviikkona Rovaniemellä joukkue osoitti henkisen vahvuutensa kääntämällä 0-2-tappioaseman 3-2-voitoksi ja näytti jälleen, että ilmaiseksi ei vastustajille ole paljon tarjolla. Kotona Hurmos on ollut erittäin vahva ja kahdeksasta pelistä voittoja on kuusi.

KyKy-BetSetin viimeiset viisi ottelua ovat tuottaneet yhden voiton, tappioita on neljä. Tuon yhden voiton joukkue nappasi Hurrikaani-Loimaan kustannuksella kotisalissa. Liiaksi palautumisaikaa lauantaille ei ole suotu myöskään KyKy Betsetille, sillä se pelasi keskiviikkona Kyyjärvellä Raision Loimua vastaan häviten 0-3. Kaiken kaikkiaan vierailla on kasassa kolme voittoa ja vierassaldo näyttää kuudesta ottelusta yhtä voittoa.

Hurmoksen riveistä tilastoissa näkyvimmät miehet ovat pistepörssin viidenneksi noussut Eetu Häyrinen ja ässäsyöttötilastoa johtava Mikko RäsänenJanne Marttila tuli mainiosti Rovaniemelle toisen yleispelaajan paikalle ja kykenee pelaamaan tarvittaessa myös hakkurina. Libero Tatu Hakkarainen kaivoi useita hienoja puolustuksia ja on Hurmoksen takakentän johtohahmoja.

KyKy-BetSetin puolelta seurantaan kannattaa ottaa ässäsyöttötilastossa kärkiviisikkoon mahtuva Aivars Petrusevics, joka aiheutti Hurmokselle harmaita hiuksia kovilla aloituksilla edellisessä kohtaamisessa. Hakkuri Oskari Keskinen kuuluu myös joukkueensa tukipilareihin ja Tommi Siirilä on keskikaistan johtotähti. Vaikka vieraiden sarjasijoitus on taulukon häntäpäässä, se ei suoraan kerro koko kuvaa voimasuhteista. Sarja on niin tasainen, että kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa.

”Lähdetään hakemaan tasapainoisempaa peliä, meidän pitää olla kärsivällisiä ja kurinalaisia omassa pelaamisessa alusta loppuun. Tiivis jakso takana, mutta joukkueen kunto on hyvä ja ollaan jälleen lauantaina valmiita taistelemaan sarjapisteistä” tuumi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo ottelun alla.

”Lähdemme haastamaan Hurmosta. Jokainen liigaottelu on meille uusi mahdollisuus päästä kehittämään omaa joukkuetta. Joensuun reissuilta ei ole pisteitä saatu sitten Susiraja Volleyn aikojen. Hurmos on yhtenäinen joukkue ja runko on pysynyt kasassa pitkään. Meidän on pelattava taitojen ylärajoilla jokaisella osa-alueella” analysoi KyKy-BetSetin Hannu Kalliojärvi.

Pikkujoulutunnelmaa otteluun luo K-Market Reijola, joka on lahjoittanut arpajaisten pääpalkinnoksi joulukinkun!

Karelian Hurmos – KyKy BetSet lauantaina 17.12. klo 17:00 Joensuun urheilutalolla ja Ruutu+ -palvelussa.

OTTELUKUMPPANINA SULOKIVI OY