Hurmos nousi voittoon Rovaniemellä vaikean alun jälkeen

Karelian Hurmoksen talvinen vierailu Rovaniemelle piti sisällään melkoisia käänteitä. Odotettavissa oli tasainen ottelu, mutta tuskin kukaan osasi odottaa keskiviikkoiltana nähtyjä käänteitä.

Kaksi ensimmäistä erää olivat Hurmoksen näkökulmasta varsin synkkiä. Vierasjoukkue teki omilla virheillään melkoisen osan PerPo:n pisteistä, eikä mikään tuntunut kääntävän ottelua. Vaihtoruletti pyöri hurjaa vauhtia ja aikalisiltäkään ei löytynyt lääkkeitä kotijoukkueen perusvahvaan pelaamiseen. Hurmoksen pelissä tökkivät melko lailla kaikki osa-alueet ennen pitkää erätaukoa, jota lähdettiin viettämään PerPo:n johtaessa ottelua 2-0 (25-18, 25-16).

Vielä kolmanteenkin erään Hurmos teki 10 suoraa virhettä, mutta niihin sortui myös PerPo. Erityisesti vieraiden hyökkäyspeli parani huimasti Janne Marttilan johdolla ja Mikko Räsänenkin iski erään hyvät tehot 6/+5. PerPo toki johti erää pitkään ja suurimmillaan etumatka oli viisi pistettä tilanteessa 13-8. Eetu Häyrinen aloitti Hurmoksen kirin ja hetken kuluttua peli oli tasoittunut lukemiin 15-15. Erän lopun lähestyessä PerPo onnistui muutaman kerran peräkkäin ja Fredric Gustavssonin ässäsyöttö tarjosi rovaniemeläisille kolme ottelupalloa tilanteessa 24-21. Räsänen kuitenkin nousi Hurmoksen sankariksi ja selvitti hyökkäyksillään kolme kaikkiaan neljästä ottelupallosta ja Häyrinen torjui erän Hurmokselle lukemin 27-25.

Neljännessä erässä Hurmos vähensi omia virheitä ja laiturikolmikko Häyrinen-Räsänen-Marttila jatkoi vahvaa esiintymistä. Hurmoksen erinomainen vastaanotto antoi passari Niko Haapakoskelle mahdollisuuden pelata useita yksi vastaan yksi –tilanteita, jotka johtivat usein Hurmoksen pisteeseen. PerPo:llakin oli hetkensä Gustavssonin ja Daniel Wetterin pelatessa hyvillä tehoilla, mutta ratkaisijoita oli auttamatta liian vähän. Hurmos sai myös kotijoukkueen vastaanoton pahoihin vaikeuksiin peräti neljällä ässäsyötöllä. Erän puolivälin jälkeen PerPo käväisi 18-15-johdossa, jonka jälkeen Hurmos käänsi Räsäsen syöttövuorolla voimasuhteet päinvastoin. Loppua värittivät PerPo:n virheet ja Häyrinen pääsi ratkaisemaan erän ässäsyötöllä.

Viidennen erän alkuun Hurmokselle sattui lyhyt synkempi hetki ja PerPo nousi 4-2-johtoon. Tilanne kuitenkin tasoittui nopeasti ja Hurmos nousi johtoon Marttilan ja Räsäsen kovilla hyökkäyksillä. Petteri Härkösen ässäsyöttö vei vieraat jo 12-8-johtoon, mutta PerPo kiri tasatilanteeseen hyvällä hyökkäyspelillä ja Wetterin torjunnalla. Marttila täräytti Hurmoksen kiinni ottelupalloon tilanteessa 14-13, mutta Gustavsson selvitti sen. Seuraava onnistuja oli Häyrinen ja toinen ottelupallo päättyi PerPo:n hyökkäysvirheeseen



Hurmos kairasi ottelusta lopulta 3-2 (18-25, 16-25, 27-25, 25-22, 16-14) –voiton ja nappasi mukaansa arvokkaat kaksi sarjapistettä. MVP-palkinnot saivat Hurmokselta tehoin 20/+10 pelannut Räsänen, joka onnistui myös vastaanotossa 61 prosentin tarkkuudella ilman suoria virheitä, ja PerPo:n Wetter, joka pelasi komean pelin keskitorjujana tehoilla 16/+15.

“Meidän esiintyminen oli kahdessa ensimmäisessä erässä aivan hirveätä. Pitkän tauon jälkeen pääsimme peliin kiinni saamalla virheet pois. Onneksi voitimme. Paljon jää mietittävää seuraaviin peleihin. Tällaisella pelillä ei tee keväällä mitään. Yksittäisistä onnistumisista saimme virtaa peliin”, manasi Hurmoksen hakkuri Häyrinen lehdistötilaisuudessa.

“Pelin alkupuoli oli vahva joukkueelta. Sekä itsellä että joukkueella hajosi pakka ottelun loppupuolella. Sekä Vantaalla että täällä meillä oli paikka ratkaista peli. Emme olleet valmiita ottamaan voittoa. Omassa pelissä on tapahtunut kehitystä, mutta vielä on varaa kehittää paljonkin” kommentoi PerPo:n yleispelaaja Tomi Perkiö, joka suoriutui varsinkin vastaanotossa mainiosti.

“Kaksi ensimmäistä erää oli olematonta tekemistä. Pitkällä erätauolla kävimme rehellistä keskustelua ja joukkue vastasi huutoon. Alkuun emme meinanneet löytää toiselle yleispelaajan rooliin pelaajaa. Janne Marttila hoiti sen homman pitkän erätauon jälkeen hyvin” kiteytti Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

“Emme odottaneet tuollaista loppua kolmanteen erään. Omilla virheillä päästimme Hurmoksen mukaan ja meidän peli meni sekaisin. Onnittelut vastustajalle. Hurmos oli henkisesti kovempi. Tänään olimme fyysisesti valmiita, mutta henkinen kantti ei kestänyt vaikeita tilanteita” pohdiskeli PerPo:n päävalmentaja Guntis Atars.

Hurmos pelaa vielä kahdesti ennen joulutaukoa. Lauantaina Kyky-BetSet vierailee Joensuussa klo 17:00 alkavassa ottelussa ja syyskausi päättyy Sastamalassa VaLePa:n vieraana 21.12.

Perungan Pojat – Karelian Hurmos
2-3 (25–18, 25–16, 25–27, 22–25, 14–16

Koti: Gustavsson 24/+9, Wetter 16/+15, Shurdhi 14/+5
Vieras: Häyrinen 21/+11, Räsänen 20/+10, Marttila 16/+9

Ässät: 5-8
Syöttövirheet: 13-24
Torjunnat: 10-8
Hyökkäys%: 44-44

Joukkueiden MVP:t
Mikko Räsänen, Hurmos
Daniel Wetter, PerPo