Hurmos löi Savo Volleyn ja otti seurahistorian avausvoiton pudotuspeleissä

Isot panokset. Joukkueet olivat valmiina. Runsaslukuinen yleisö oli valmiina. Kaikki oli valmista.

Siinä tiivistetysti lähtökohta odotettuun puolivälierien avausotteluun Karelian Hurmoksen ja Savo Volleyn välillä. Perjantai-ilta Joensuun urheilutalolla oli lämminhenkinen ja ilmassa oli keväistä playoff-tunnelmaa. Se näkyi myös erittäin laadukkaana lentopallona puolin jos toisinkin.

Avauserä eteni tasaisena lähes loppuun saakka. Tilastoista esiin nousee suorastaan huikaiseva hyökkäyspelaaminen, sillä Hurmos tappoi palloa 76 ja Savo Volley peräti 80 prosentin tehoilla. Kotijoukkueesta suurin rooli oli Eetu Häyrisellä, joka tehoili erään lukemat 6/+4. Atte Rissanen oli myös mainiossa vedossa tehoin 4/+4 ja kolmeen pisteeseen ylsivät Janne Marttila ja Nuutti Niinivaara. Savo Volleyn pisteet jakautuivat myös tasaisesti ja lopulta tehokkaimmat miehet olivat Veikka Lindqvist ja Michael Michelau, molemmille merkittiin saldoksi 5/+4. Ratkaisijaksi nousi lopulta vaihdosta kentälle tullut Savo Volleyn Ilja Ivanov, jonka syöttövuoron ansiosta vieraat karkasivat erävoittoon.

Hurmos aloitti toisen erän selvästi sisuuntuneena ja Niinivaaran syöttövuoro vei kotijoukkueen 4-0-johtoon. Michelau ja Andrus Raadik toivat Savo Volleyn peliin mukaan ja Miki Jauhiaisen hyökkäykset kavensivat tilanteeksi 8-10. Hurmos hyökkäsi kuitenkin vahvasti kun paikka oli ja Mikko Räsänen otti sankarin viittaa harteilleen. Räsäsen ässäsyötön jälkeen Hurmos johti 19-13 ja erä oli käytännössä lähes ratkennut. Savo Volley sortui erän lopussa virheisiin ja vaikka se onnistuikin nousemaan vielä kahden pisteen päähän tilanteessa 21-13, Oli Hurmoksen johtoasema liikaa ja kotijoukkue tasoitti erävoitot.

Aluksi kolmatta erää johti Savo Volley, mutta Hurmos nousi johtoon Räsäsen hyökkäyksillä. Vielä erän puolivälissä mentiin tasaisissa merkeissä ja pisteitä tehtiin vuorotahtiin. Erä alkoi kääntyä Hurmokselle savolaisten kahden perättäisen virheen myötä ja Häyrinen takoi kotijoukkueen 19-16-johtoon. Räsänen lisäsi johtoa vielä ässäsyötöllä ja erän lopun oltua jälleen tasainen ei Hurmoksella ollut lopulta suuria vaikeuksia pitää johtoasemasta kiinni. Hurmoksen tehomies oli Häyrinen saldolla 7/+5 ja Räsäselle kertyi viisi pistettä. Savo Volleyn tehot jäivät liiaksi Raadikin (4/+4) varaan, joten erän voitti Hurmos.

533-päinen kotiyleisö piti läpi ottelun yllä erinomaista tunnelmaa, ja Hurmos otti kaiken ilon irti. Neljäs erä alkoi kotijoukkueelta vakuuttavasti ja pisteitä tehtiin joka puolelta kenttää. Niinivaaran hyökkäysten siivittämänä Hurmos nousi jo 12-6-johtoon, mutta Savo Volley ei missään tapauksessa vielä taipunut. Raadik, Lindqvist ja Miki Jauhiainen nostivat vieraat pisteen päähän tilanteessa 14-15 ja erä oli saanut aivan uuden alun. Savolaisten kaksi virhettä tarjosivat Hurmokselle avaimet käteen ja kahden pisteen johdon, joka kantoi loppuun saakka. Räsänen ja Marttila iskivät tarvittavat pisteet ja kotijoukkue vei erän nimiinsä 25-23.

”Jos verrataan kahteen edelliseen Joensuun reissuun, niin oli oikein mallikas peli. Paljon asioita toimi. Jatkopallohyökkääminen ei ollut niin hyvällä tasolla ja virheitä tuli vähän liikaa. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa” tuumi Savo Volleyn Ivanov lehdistötilaisuudessa.

”Rävähti käyntiin. Tulee hieno sarja ja hieno vastustaja, saadaan vääntää ihan tosissaan. Ei ehkä saatu syötöllä tehoja irti, Savo tylsytti sitä ja hyökkäsi hypäreistäkin hyvällä teholla. Tästä otetaan voitto mukaan, iso juttu meille että pystyttiin voittamaan tiukat erät” tiivisti Hurmoksen parhaana palkittu Häyrinen.

”Lentopalloa pelattiin mekin ensimmäistä kertaa Hurmosta vastaan. Momentumia oli molemmilla. Tilastojenkin mukaan pienet erot, jatkopallot voisi hoitaa paremmin meille. Hyvin tultiin takaisin neljännessä erässä. Joukkueessa on oikea taistelumeininki. Harmittaa viimeinen pallo, selkeä tuomarivirhe siihen. Oli siinä tietysti aikaisemminkin paikkoja kääntää erä meille” analysoi Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen

”Kaveri syötti ja vastaanotti meitä paremmin, ei ehkä oltu ihan omalla tasolla siinä. Silloin pitää hyökätä hyvin ja tänään hyökättiin. Mikään ei tule ilmaiseksi kummallekaan tässä sarjassa. Tänään saa nauttia, huomenna palaudutaan ja sunnuntaina palataan salille” kiteytti Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

Hurmos otti voitolla ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan. Sarjan toinen ottelu pelataan maanantaina Kuopiossa ja luvassa on, jos mahdollista, vieläkin tiukempaa vääntöä. 

Karelian Hurmos – Savo Volley
3-1 (21-25, 25-21, 25-19, 25-23)

Koti: Häyrinen 21/+13, Räsänen 18/+12, Marttila 11/+2
Vieras: Michelau 17/+7, Lindqvist 16/+5, Raadik 10/+8 

Ässät 4-5 
Syöttövirheet 16-10
Torjunnat 9-8
Hyökkäys% 59-50
Vastaanotto% 38-37

Joukkueiden MVP:t
Eetu Häyrinen, Hurmos
Keisuke Matsuo, Savo Volley

Katsojia: 533