Hurmos jäi tyhjin käsin Loimaalla

Mestaruusliigassa oli ennakkoon odotettavissa mielenkiintoinen kamppailu Hurrikaani-Loimaan ja Karelian Hurmoksen välillä. 11 pelaajan kokoonpanolla liikkeellä ollut Hurmos lähti hakemaan nälkäisenä vierasvoittoa.

Avauserässä Hurrikaani näytti, että sen peli on kehittynyt huimasti kauden avauksesta. Hurmos hyökkäsi kotijoukkueen torjuntaan useamman kerran, eikä oma torjunta-puolustuskaan toiminut toivotulla tavalla. Kaiken lisäksi syötön teho oli kateissa, ja Hurrikaani vei erän täysin ansaitusti. Hieman ennen erän puoliväliä Hurmoksella oli vahva jakso, mutta se jäi valitettavan lyhyeksi.

Toisessakaan erässä Hurmos ei saanut pelin juonesta kiinni. Vaikka syöttö alkoi pysyä kentässä, Hurrikaani pääsi pyörittämään vahvan vastaanottonsa avulla lähes virheetöntä hyökkäyspeliä. Hurmoksen kenttään alkoi jäädä sellaisia palloja, jotka jonain toisena päivänä olisi saatu peliin. Lisäksi Hurmos tuskaili edelleen hyökkäystehojensa kanssa, eikä edes tuplavaihto tuonut toivottua tulosta. Pitkälle tauolle siirryttiin Hurrikaanin 2-0-johdossa.

Kolmas erä oli ottelun tasaisin. Hurmos pystyi kohentamaan vastaanottoaan hieman, ja keskitorjuja Petteri Härkönen onnistui erän alussa muutaman kerran mainiosti. Hyökkäykseenkin löytyi terävyyttä, mutta Hurrikaani pystyi silti hallitsemaan kentän tapahtumia päästen lopussa hakemaan ratkaisua usealla eräpallolla. Ensimmäiset Hurmos vielä selvitti, mutta viimeinen kääntyi kotijoukkueelle päättäen erän ja ottelun.

Hurmos lähti kotimatkalle niskassaan 0-3 (17-25, 14-25, 23-25) –tappio. Ottelun MVP-palkinnot pokkasivat Hurmoksen Jere Heiskanen ja Hurrikaanin Aleksi Muukkonen. PRO-liberona palkittiin isäntien Peter Vuorinen.

”Ei lähtenyt ei. Me pelattiin huonosti ja Hurrikaani perushyvän pelin. Omalla kohdalla ainakin valmistautuminen meni hyvin, välillä tulee tällaisiakin päiviä” kiteytti Heiskanen ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

”Tänään oli ehjä peli koko joukkueella, hetken on ollut vaikeaa mutta tänään hyvä. Tuntuu hyvältä. Omaan syöttöön on tullut vähän rauhallisuutta heittoon, niin se tuntui toimivan” tuumi puolestaan Muukkonen.

”Totta kai alkukausi on ollut tuloksellisesti hyvä, mutta paljon on kehitettävää. Varsinkin hyökkäyspelaaminen tökki tänään kaksi ensimmäistä erää, ei se ollut sellaista kuin aiemmissa peleissä ja treeneissä. Hurrikaani pelasi toki hyvin, ei heiltä mitään pois. Aina tietenkin toivoisi, että aloitusseitsikolla voisi pelata alusta loppuun, mutta tänään ei löytynyt toimivaa kombinaatiota. Tiedän ja uskon, että pelaajatkin tietävät meidän pystyvän parempaan. Nukutaan yö bussissa, treenataan perjantaina ja taas lauantaina pelataan” analysoi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

”Ehjästi pelattiin, kuten numerot näyttävät. Vähillä virheillä, niin kuin ennen peliä puhuttiin. Kontrolli ja kuri piti hyvin. Savo-peliä ei ole vielä ehtinyt miettiä, se alkaa tästä illasta. Yritetään saada yhtä terävä lähestyminen otteluun kuin tänään” kertoili puolestaan Hurrikaania luotsaava Jussi Heino.

Seuraava ottelu Hurmoksella on edessään jo tulevana lauantaina, jolloin Joensuun urheilutalon hurmoksen pääsee kokemaan Akaa-Volley. Ottelu alkaa klo 17.00.

Tilastopoimintoja

Hurrikaani-Loimaa – Karelian Hurmos 3-0 (25-17, 25-14, 25-23)

Hurmos: Heiskanen 14/+7, Häyrinen 10/+6, Härkönen 7/+5

Hurrikaani: Muukkonen 19/+15, Marttila 11/+8, Ropponen 11/+7

Ässät: 6-3

Syöttövirheet: 6-11

Torjunnat: 12-4 

Hyökkäys%: 45-42

Vastaanotto%: 50-51