Hurmos ja Tiikerit ”kuuden pisteen ottelussa”

Kovaa kamppailua pudotuspelien kotiedusta käyvät Karelian Hurmos ja Kokkolan Tiikerit kohtaavat toisen kerran tällä kaudella, ensimmäistä kertaa Joensuun urheilutalolla. Raikasta ja vauhdikasta lentopalloa pelaavat joukkueet järjestävät varmasti viihdyttävän lentopalloillan.

Hurmos on ollut vahva kotijoukkue. Voittoja seitsemästä pelistä on neljä, ja pisteittä se on jäänyt vain kerran. Tiikerit puolestaan on pelannut vieraskentällä niin ikään seitsemän ottelua, joista se on ottanut neljä voittoa. Joukkueiden edellinen kohtaaminen lokakuisessa Kokkolassa päättyi Hurmoksen voittoon, mutta eteenpäin on menty molemmissa leireissä. Historian saatossa voitot ovat tasan 4-4. Nippelitietojen ystäviä kiinnostanee fakta, että kolme neljästä Joensuussa pelatusta ottelusta on venynyt viiteen erään.

Viime aikojen vire on molemmilla hyvä. Hurmos pelasi mainiosti VaLePa:a ja ajoittain Savoakin vastaan, ja kävi välissä hakemassa Oulusta kolme pistettä. Tiikereillä on alla tappiopeli Akaata vastaan, voitto Loimusta ja cupin puolivälierässä joukkue otti komean revanssin Akaasta. Palautumisaikaa Tiikereille ei maanantain viisieräisen taistelun jälkeen paljoa jää, mutta cupin välieräpaikka lämmittää varmasti vierasjoukkuetta.

Leveyttä löytyy kummaltakin puolelta verkkoa. Hurmos on kyennyt kierrättämään pelaajia, eikä taso ole siitä heikentynyt. Tarpeen tullen kentälle voi laittaa kenet tahansa. Tiikereilläkin on havaittu pientä elämistä kokoonpanossa, mutta osaamista löytyy myös penkin puolelta. Tärkeään keskiviikon otteluun molemmat kuitenkin oletettavasti starttaavat ykkösseitsikoilla, vaikka joulua edeltävä otteluruuhka saattaakin rasittaa Tiikereitä Hurmosta enemmän.

”Kova peli edessä. Tiikerit on pelannut hyvän syyskauden ja ovat tällä hetkellä hyvässä iskussa. Kova joukkue puolustamaan ja pelaavat nopeatempoista peliä. Meidän pitää malttaa pelata omilla vahvuuksilla ja olla syöttöruudussa riittävän tehokkaita, jotta saadaan murrettua Tiikereiden hyvää vastaanottoa ja päästään vaikeuttamaan sitä kautta heidän pelaamistaan” summasi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo ottelun ennakkotunnelmia.

”Keskiviikkona on varmasti luvassa hieno lentopalloilta Joensuussa. Vastakkain on kaksi hyvin puolustavaa ja viihdyttävää lentopalloa pelaavaa joukkuetta. Pitkiä palloralleja on varmasti tiedossa. Me lähdemme hakemaan revanssia lokakuussa kärsitylle 1-3-tappiolle” tuumi puolestaan Tiikereiden päävalmentaja Mikko Keskisipilä.

Taistelupari:
Jere Heiskanen – Jere Mäkinen

Päivän taistelupariksi valikoituu kaksi Jereä, Hurmoksen Heiskanen ja Tiikereiden Mäkinen. Heiskanen on ollut päävastuussa Hurmoksen laitatehoista ja yleispelaajan kikkakirjasta löytyy lähes kaikkea mahdollista. Vastaanottotyöskentely on varmaa, ja syöttö lähtee kädestä terävästi. Tiikereiden luottolaituri Mäkinen on yhtä lailla monipuolinen hyökkääjä, joka pystyy tekemään monenlaisia ratkaisuja huippunopeista passeista. Tehot ovat alkukauden loukkaantumisen jälkeen olleet vielä hieman hakusessa, mutta potentiaalia on. Vastaanotossakin Mäkinen on mies paikallaan.

Tehdyt pisteet/erä: 5,1 – 2,7
Hyökkäys%: 47 – 40
Vastaanotto%: 57 – 46

Karelian Hurmos-Kokkolan Tiikerit keskiviikkona 15.12. klo 18:30 Joensuun urheilutalolla. Varaa lippusi ennakkoon osoitteesta www.karelianhurmos.fi/liput

Ottelua isännöi Lujatalo.