Hurmos ja Loimu huipputärkeässä ottelussa

Karelian Hurmoksen loppurutistus runkosarjassa jatkuu perjantaina kotiottelulla Raision Loimua vastaan. Ottelutahti on tiukka, sillä kahdeksassa päivässä Hurmos pelaa neljä ottelua. Tilanne on sama Loimun osalta, joten runkosarjan kuudennesta sijasta taistelevilla joukkueilla onkin perjantaina edessä niin sanottu ”kuuden pisteen” ottelu ja kuntopohjia mitataan toden teolla.

Hurmos vieraili vastikään pohjoisessa, josta tuomisina oli tappio Ettalle ja voitto Team Lakkapäästä. Kaiken kaikkiaan viimeisen viiden ottelun saldo on kaksi voittoa ja kahdeksan pistettä. Loimu puolestaan on viimeisestä viidestä ottelustaan voittanut kaksi ja kerännyt kuusi pistettä. Pistekeskiarvoon nykyisin pohjautuvassa sarjataulukossa Hurmoksen keskiarvo 1,54 oikeuttaa seitsemänteen sijaan, Loimu on samalla ottelumäärällä kuudentena 1,58 pisteessä ottelua kohden. Koska molemmat joukkueet ovat pelaamassa täyden runkosarjan, voidaan myös tarkastella pisteiden määrää: Hurmos 40, Loimu 41. Hurmos on jo varmistanut vähintään seitsemännen sijan.

Tilastoissa joukkueet ovat yhtä tasaisia kuin sarjataulukossakin. Pieniä eroja kuitenkin löytyy Hurmoksen ollessa vahvempi vastaanotossa, Loimun hyökkäys puolestaan on toiminut hieman Hurmosta tehokkaammin. Vastaanoton pääarkkitehti on ollut Hurmoksen libero Tatu Hakkarainen, jota on työllistetty peräti 744 suorituksen verran kauden aikana. Kuvaavaa on myös, että neljä Hurmoksen vastaanottavaa pelaajaa (Hakkarainen, Markuss Cielavs, Jere Heiskanen ja Matias Korhonen) mahtuu tilastojen 23 parhaan joukkoon. Mainittakoon, että vastaavaan on pystynyt tällä kaudella vain Akaa-Volley. Loimun puolelta vastaanottotilaston ylivoimainen kärkinimi on libero Kyle Dagostino.

Hyökkäyksessä Hurmoksen tehomiehet ovat olleet Heiskanen ja Eetu Häyrinen, jotka ovat tehneet lähes 58% joukkueen hyökkäyspisteistä. Vastaava kaksikko Loimussa on Ali Fazli ja Kristaps Smits suoritettuaan yli 60% pisteeseen johtaneista hyökkäyksistä. Mainitut herrasmiehet lienevätkin torjunnan tiukassa vartioinnissa perjantaina, joten suuri rooli ottelun ratkaisussa saattaa olla muiden hyökkääjien onnistumisella. Paljon merkitystä on myös passareiden eli Lasse Jylhän ja Mauri Kurpan ajatustyöllä pelin pyörittämisessä. Loimun osalta muuttujia passarirulettiin tuo Tomi Saarinen, eikä pelaavasta kapellimestarista ole täyttä varmuutta.

Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo oli intoa täynnä ottelun alla: ”Kova ja panoksellinen ottelu luvassa. Loimulta löytyy hyvä syöttö ja tulivoimaa laajasti. Meidän pitää olla hereillä alusta lähtien. Toivottavasti saadaan urheilutalo täyteen ja järjestetään kotiyleisölle viihdyttävä lentisilta!”

”Tämä on tärkeä ottelu joukkueille, jotka taistelevat parhaista asetelmista pudotuspeleihin. Melkein finaali. Vaikea matka, mutta uskomme että pystymme pelaamaan hyvän pelin ja yritämme viedä kolme pistettä kotiin” mietiskeli puolestaan Loimun päävalmentaja Aitor Barreros.

Seuraa tätä: Syöttöjen suuntaus

Vaikka Hurmos-libero Hakkarainen on ollut vastustajan syöttäjien selkeä ykköskohde, miehen vastaanotto on kestänyt mainiosti. Hurmoksen vastaanottajien prosentit ovat 59-49, joten selkeää kohdetta ei näiden lukujen perusteella ole helppo valita. Loimun Dagostino on ollut joukkueensa tarkin hihamies, joten syöttökohteeksi valikoitunee joko Smits tai Väinö Rahko. Syöttö voidaan suunnata myös rotaation mukaan valikoimatta erikseen pelaajaa, joten onkin mielenkiintoista nähdä, mitä valmentajat ovat vastustajan vastaanoton pään menoksi suunnitelleet.

Nippelitieto:

Kaikkiaan kahdeksasta keskinäisestä ottelusta kuusi on päättynyt kolmen pisteen kotivoittoihin. Vierasvoitot ovat kaudelta 2019-20, kun Hurmos kaatoi Loimun kahdesti Raisiossa. Pitääkö kotietu myös perjantaina?

LIPUT EDULLISEMMIN ENNAKKOON OSOITTEESTA KARELIANHURMOS.FI/LIPUT