Hurmos ja Akaa-Volley kohtaavat kärkipään taistossa

Lauantaina Joensuun urheilutalolla nähdään Mestaruusliigan huippuottelu, jossa kotijoukkue Karelian Hurmos saa vieraakseen Akaa-Volleyn. Molempien alkukausi on ollut lupaava, ja sarjataulukossakin joukkueet mahtuvat kärkiviisikkoon: Hurmos on viidentenä, Akaa puolestaan peräti toisena. Molemmat lähtevät otteluun tappio niskassaan Hurmoksen hävittyä vieraissa Hurrikaanille 0-3 ja Savo puolestaan ryösti pisteet Akaalta samoin lukemin.

Hurmos on pelannut 10 ottelua, joista kasassa on kuusi voittoa ja 19 pistettä. Kotikentällä se on esiintynyt viidesti saldolla kolme voittoa ja kaksi tappiota. Akaa-Volley on urakoinut 12 ottelun verran, joista tulleet yhdeksän voittoa osuivat perätysten. Vierastilastoon joukkue on kerännyt neljä voittoa, tappioita on yksi.

Edellinen keskinäinen kamppailu pelattiin puolitoista kuukautta sitten Akaalla, ja tuolloin Akaa-Volley voitti lukemin 3-1. Historiatilastossa voitot ovat akaalaisille 5-2. Lokakuun ottelussa Hurmos näytti avauserässä, että se pystyy haastamaan sarjan kärkijoukkueet eikä Akaalle ole ilmaisia pisteitä tarjolla Joensuun illassa.

Sarjan tilastokärkiä löytyy molemmista joukkueista. Hurmoksen yleispelaaja Jere Heiskanen johtaa ässäsyöttötilastoa, ja mies pitää kärkipaikkaa myös erää kohden tehdyissä pisteissä. Akaa-Volleyn keskitorjuja Panu Pitkänen puolestaan hallinnoi torjuntatilastoja. Vastaanotto-osaamista löytyy myös molemmin puolin verkkoa, sillä Heiskanen on kyseisen tilaston kuudentena ja Akaan libero Voitto Köykkä toisena.

”Hurrikaani-pelistä jäi paljon mietittävää ja parannettavaa. Hyvä, että seuraava peli tulee heti vastaan. Saadaan heti mahdollisuus lähteä parantamaan omaa tekemistä. Vastassa on kova joukkue, jolta löytyy laajasti tulivoimaa. Meidän pitää olla vahvoja syöttöruudussa ja vaikeuttaa sitä kautta Akaan hyökkäyspeliä” ennakoi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

”Tappio niskassa kohti Joensuuta ja tarkoitus olisi koittaa voitto ottaa. Tiedetään, että Hurmos on kotona kova vastus ja siihen pitää olla valmiina. Syöttö-vastaanotto on avainasemassa” mietiskeli puolestaan Akaa-Volleyn luotsi Olli Kunnari.

Taistelupari:

Eetu Häyrinen – Urpo Sivula

Pisteet/erä: 4,37 – 5
Hyökkäysprosentti: 45 – 46

Kovakätiset hakkurit eivät säästele käsiään takoessaan palloa. Molemmilta löytyy tiukkoihin paikkoihin myös järkeviä ratkaisuja. Kokemustakin löytyy vaikka muille jakaa. Kumpikaan joukkue ei kuitenkaan ole yksin hakkureiden varassa, joten millaiseen rooliin Häyrinen ja Sivula nousevat lauantaina?

Karelian Hurmos – Akaa-Volley lauantaina 27.11. klo 17:00 Joensuun urheilutalolla. Tule ja koe Hurmos! Hanki liput kätevästi ja edullisemmin ennakkoon osoitteesta www.karelianhurmos.fi/liput

Kuvakisan vastaus B