Hurmokselle makea vierasvoitto Kyyjärvellä

Karelian Hurmos suunnisti lauantai-illaksi Kyyjärvelle, jossa Kyky-Betset isännöi hyvätunnelmaista mestaruusliigaottelua. Yli 300-päinen yleisö teki pelistä hienon tapahtuman, eikä itse kentän tapahtumistakaan puuttunut jännitystä. Hurmoksen valmistautumista muokkasi hieman liberotilanne, sillä Tatu Hakkaraisen paikan otti yleispelaajan tontilla tutuksi tullut Matias Korhonen.

Hurmos oli ottelun alussa pienissä vaikeuksissa vahvasti hyökänneen kotijoukkueen kanssa. Aivars Petrusevics täräytti Kykyn 7-4-johtoon, minkä jälkeen Hurmos sai pelin juonesta paremmin kiinni ja nousi Atte Rissasen hyökkäyksellä 10-9-johtoon. Erä jatkui hetken aikaa hyvin tasaisena ja onnistumisia tuli verkon molemmin puolin. Eetu Häyrinen hyökkäsi Hurmoksen kolmen pisteen johtoon, eikä Kyky noussut enää pistettä lähemmäksi. Nuutti Niinivaara tarjosi hyökkäyspisteellä Hurmokselle kolme eräpalloa, joista toinen tuotti tulosta ja erävoitto kirjattiin lukemin 25-22.

Toisen erän Hurmos aloitti vahvasti Mikko Räsäsen ja Janne Marttilan johdolla. Rissanen jatkoi niin ikään hienoa iltapuhdettaan ja Hurmos johti jo 12-5. Peli tasoittui tästä eteenpäin ja Petrusevics toi kolmella perättäisellä ässäsyötöllä Kykyn jo kahden pisteen päähän tilanteessa 13-15. Räsänen ja Marttila vastasivat huutoon ja ero kasvoi jälleen viiteen pisteeseen. Kykyn hurja vaihtorulettikaan ei kääntänyt voimasuhteita ja lopulta Niinivaara katkaisi erän valotaulun näyttäessä pistetilannetta 25-19.

Kolmas erä oli aluksi molemmilta joukkueilta hyökkäyspelin juhlaa ja näyttäviä lyöntejä sateli kummankin kenttään. Räsäsen kolme ässää ja yksi hyökkäyspiste sekä Marttilan torjunta veivät Hurmoksen 12-6-johtoon, ja kiireisimmät alkoivat ehkä jo odotella ottelun päättymistä. Petrusevics löi kuitenkin alkutahdit kotijoukkueen kirille ja Kasper Pennasen hyökkäys toi Kykyn iskuetäisyydelle tilanteessa 14-16. Hurmos nousi vielä neljän pisteen johtoon, mutta erän loppua värittivät vieraiden virheet. Toki Kyky ansaitsee omasta pelistään täyden tunnustuksen ja Oskari Keskinen päätti erän kyyjärveläisten eduksi 25-23.

Neljänteen erään Hurmos sai nihkeän startin ja Kyky johti 4-1. Niinivaaran ässäsyöttö ja Räsäsen kaksi hyökkäyspistettä toivat vieraat mukaan peliin, mutta Kyky jatkoi johtoasemassa myös erän puolivälissä. Hurmos nousi johtoon Räsäsen hyökättyä taululle lukemiksi 18-17 ja syöttövaihdossa kentälle tullut Niko-Matias Puhakka paukutti ässällä johdon kahteen pisteeseen. Hurmos pelasi vahvan erän lopun ja kolmen perättäisen pisteen ansiosta tarjolla oli viisi ottelupalloa. Keskinen loi vielä uskoa kotijoukkueeseen kaventamalla 22-24:ään, kunnes Räsänen ratkaisi erän päättäväisellä hyökkäyksellä.

Hurmos poistui Kyy York Areenalta taskussaan 3-1 (25-22, 25-19, 23-25, 25-22) –voitto ja kolme sarjapistettä. Joukkueiden MVP-palkinnot jaettiin Hurmoksen Räsäselle ja Kykyn Keskiselle, PRO-liberona palkittiin kotijoukkueen Ilia Liunenko.

”Kaksi ekaa erää tuli suht helposti, pitkän tauon jälkeen aloitettiin hyvin mutta ruvettiin tuudittautumaan siihen. Välillä alkoi ehkä vähän päät laskeutumaan kun yksi pallo ei kuollut, alkoi tulla virheitä ja maltti loppui. Kolme pinnaa kotiin, vaikea niitä on täältä saada. Hyvä fiilis jäi omasta pelistä, muutama syöttövirhe jäi harmittamaan. On korjattavaakin, mutta olen tyytyväinen” mietiskeli Räsänen lehdistötilaisuudessa.

”Kaksi erää jatkettiin mihin Rovaniemellä jäätiin. Puuroutui vähän meidän peli eikä saatu omaa peliä toimimaan. Vaikka pisteitä ei tullutkaan niin tärkeä juttu, että saatiin rikottua pitkä vähän huonompi putki ja pelattiin välillä hyvääkin lentopalloa. Jotain hyvää ja jotain huonoa, tästä on hyvä parantaa. Omassa tekemisessä oli hyvää ja parannettavaa, aika linjassa joukkueen kanssa” analysoi puolestaan Keskinen.

”Hyökättiin aika tehokkaasti pari ensimmäistä erää, oltiin tosi fiksuja. Välillä ei ollut niitä kovimpia ratkaisuja, mutta maltettiin pelata meidän hyökkäyssysteemiä. Oli viimeisessäkin erässä hyvää hyökkäämistä ja syöttöäkin, vaikka virheitä tuli niin saatiin kaverin vastaanottoa rikki. Kaveri pelasi hyvin ajoittain, mutta jos meillä tulee 1-2 hölmöä virhettä, niin sen jälkeen ei voida hätääntyä. Se kertoo vaan siitä, että peli ei ole vielä valmista” kommentoi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

”Ei huono peli, paitsi toiseen erään tuli paljon omia virheitä. Tosi hyvä taistelu. Hyvä, että vaihtopelaajat pystyvät tulemaan kentälle. Vastaanotto ei ole ongelma, mutta ei se riitä tällaista vastustajaa vastaan. Viimeiset kaksi erää pelattiin hyvin ja taisteltiin” tuumi Kyky-Betsetin päävalmentaja Eduard Venski.

Hurmoksen kausi jatkuu kotiottelulla jo keskiviikkona. Pisteiden lisäksi jaossa on Suomen Cupin puolivälieräpaikka, ja tuosta paikasta kilpailee Joensuun urheilutalolla Vantaa Ducks.

Ottelussa Hurmoksen parhaana palkittu Mikko Räsänen saavutti myös 100 ässäsyötön rajapyykin.

Kyky-Betset – Karelian Hurmos 1-3
22–25, 19–25, 25–23, 22–25

Koti: Keskinen 21/+13, Petrusevics 18/+7, Siirilä 8/+2

Vieras: Räsänen 20/+10, Marttila 19/+6, Häyrinen 12/+3

Ässät: 6-9
Syöttövirheet: 12-21
Torjunnat: 7-12
Hyökkäys%: 44-47

Joukkueiden MVP:t

Kyky-Betset: Oskari Keskinen
Hurmos: Mikko Räsänen

PROlibero

Ilia Liunenko, Kyky-Betset