EDELLISEN PELIN TAPPIOSTA SISUUNTUNUT HURMOS KOHTAA URHEILUTALOLLA PUDOTUSPELIEN KOTIEDUSTA TAISTELEVAN AKAA-VOLLEYN

Hurmoksen peli kantoi kotiottelussa Vantaa Ducksia vastaan yhden erän verran. Ensimmäinen erä osoitti, kuinka tehokasta joukkueen toiminta voi parhaimmillaan olla. Laitapelin nopeus yllätti vastustajan valmennuksenkin.  

Matti Alatalo: ”Meidän syöttöpelimme pitää olla seuraavassa pelissä paremmalla mallilla ja ehdottomasti Akaata vastaan meidän täytyy uskaltaa syöttää tehokkaammin. Odotan joukkueen pitävän omasta pelityylistä kiinni alusta loppuun asti. Tätä peliä pelataan joukkueena ja tarvitsemme kaikkien panostusta ja halua tapella jokaisesta pallosta. Lauantaina meiltä jäi helppojakin palloja kenttään. Torjunta-puolustuspelaamisessa meidän täytyy olla huolellisempia. Hurmoksella on joukkueena selkeä visio siitä, minkälaista pelityyliä rakennamme ja tulevaisuudessa Joensuussa tullaan näkemään pirteää ja tehokasta lentopalloa. Muutos vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Olemme tällä kaudella päässeet näyttämään yksittäisiä hetkiä siitä, minkälaista peliä tulevaisuudessa on tiedossa. Tulevien kausien rakentaminen on jo käynnissä. Seurana haluamme kehitystyöllemme jatkuvuutta ja olemme jo päässeet neuvottelemaan runkopelaajien kanssa yhteistyön jatkostakin.” 

Koronan mukanaan tuomista haasteista huolimatta Hurmos on hyvässä tilanteessa ja tulevaisuutta pystytään suunnittelemaan. Joukkue on tähän mennessä tehnyt jatkosopimuksen tuleville kausille Lauri Jylhän ja Petteri Härkösen kanssa. Molemmat pelaajat jatkavat kahden vuoden sopimuksilla. Muiden avainpelaajien kanssa neuvottelut tullaan saattamaan loppuun lähipäivien aikana. Muita jatkosopimuksen omaavia pelaajia ovat: Tatu Hakkarainen, Eetu Lähteenmäki, Atte Rissanen, Matias Korhonen, Jere Heiskanen ja Ville-Erik Tarkiainen.  

Lauri Jylhä kommentoi tekemäänsä sopimusta tyytyväisenä: ”Tuntuu hyvältä, kun seuraavien kausien suunnitelmat on selvillä. Nyt pääsee jo keväästä ja kesästä asti tekemään oman joukkueen kanssa töitä. Lähden tulevia kausia kohti erittäin hyvillä mielin, omat ja joukkueen tavoitteet ovat samalla linjalla. Tulevaisuudessa haluamme olla huipulla Suomen lentopallossa ja nyt pystymme tekemään töitä rauhassa tätä tavoitetta kohti. Hurmoksella on hyvät mahdollisuudet tähän. Joensuussa kaikki on toiminut hyvin ja pelaajista pidetty hyvää huolta. Hyvän valmentajan kanssa on helppo tehdä töitä ja seura haluaa parantaa tekemistään ja tuloksiaan tulevaisuudessa. Uskon, että täällä on parhaat mahdollisuudet kehittyä ja nousta paremmaksi pelaajaksi.”