Akaa-Volley katkaisi Hurmoksen voittoputken

Lauantaina Joensuun urheilutalolla pelatussa Mestaruusliigaottelussa kohtasivat Karelian Hurmos ja Akaa-Volley. Lähtökohdat otteluun olivat mielenkiintoiset, sillä joukkueiden välinen ero sarjataulukossa laskettiin eräpisteissä. Taistelu olikin juuri niin jännittävä kuin odottaa saattoi.

Ensimmäisessä erässä Hurmos esitti hienoa lentopalloa. Mikko Räsänen loisti hyökkäyspelissä tappaen kaikki seitsemän passia pisteeksi ja miehen vastaanottokin oli mainiolla tasolla. Eetu Häyrinen ja Matias Korhonen tukivat hyökkäystä tärkeillä onnistumisilla. Räsänen kruunasi tykkieränsä vielä kahdella ässällä ja tehot 9/+9 siivittivät Hurmoksen selvään erävoittoon. Akaa-Volleyn tähti oli keskitorjuja Petteri Tyynismaa, joka iski tehot 5/+5 ollen varsinkin vastaanottohyökkäyksessä täysin pitelemätön. Hakkuri Ali Fazli säesti tehoilla 3/+3, mutta kaksikko ei kyennyt vastaamaan Hurmoksen vahvaan peliin. Erä päättyi kotijoukkueelle lopulta lukemin 25-17.

Toista erää Hurmos hallitsi pitkään ja hyökkäys toimi edelleen tehokkaasti. Häyrinen otti ison roolin tehden erään tehot 6/+4 ja kotijoukkueen keskitorjujat Petteri Härkönen ja Nuutti Niinivaara saivat myös hyviä asioita aikaan. Akaa-Volley nousi kuitenkin Fazlin ja Nico Nurmesniemen johdolla erän lopun tappiotilanteesta 18-21 aina 23-18-johtoon saakka. Hurmos onnistui vielä kirimään eron kiinni, mutta lopulta jatkopalloille venähtänyt erä päättyi vieraiden 26-24-voittoon. Hurmoksen vastaanotto oli ajoittain pahoissa vaikeuksissa ja Akaa-Volleyn neljä ässää näyttelivät erässä ratkaisevaa roolia.

Kolmannen erän alkua vei Hurmos Häyrisen ja Räsäsen ollessa edelleen pirteällä pelipäällä. Erän puolivälissä voimasuhteet alkoivat kääntyä ja Fazli oli jälleen Akaa-Volleyn nousun pääarkkitehti. Mies tehoili tilastoihin merkinnät 8/+7, ja Hurmos ei saanut otetta myöskään keskikaistaan. Tyynismaa ja Panu Pitkänen mättivät yhteensä yhdeksän pistettä, eikä kotijoukkue kyennyt vastaaviin suorituksiin. Akaa-Volleyn 11 virhettä pitivät Hurmoksen erän loppuun saakka pelissä mukana, mutta lopulta vieraat kuittasivat erän nimiinsä 25-23.

Neljännessä erässä Hurmoksen vahva alku kesti päätyyn saakka. Häyrinen esiintyi jälleen edukseen ja keskeltä paukkui palloa Akaa-Volleyn kenttään mukavaan tahtiin. Kaiken kaikkiaan Hurmos onnistui tasaisesti ja ennen kaikkea hyökkääminen oli erinomaista tappoprosentin kivutessa 67:ään. Akaa-Volleyn tehot jäivät piippuun, joskin Tyynismaa pelasi jälleen hienon erän tehoilla 3/+3. Hurmoksen torjunta oli vieraille vaikea ohitettava ja suoria torjuntapisteitä kertyi kolme. Kotiyleisö pääsi Hurmoksen 25-18-erävoiton myötä nauttimaan lentopallosta koko rahalla.

Viidennestä erästä ei jäänyt ainakaan kotijoukkueen osalta kovin paljon kerrottavaa. Akaa-Volley karkasi heti alkuun Greg Pettyn syöttövuorolla 5-2-johtoon ja syöttöilotulitusta jatkoi kentälle palannut Mohammadreza Beik. Hurmoksen kokonaistehot olivat erässä 4/-6, mikä ei varsinaisesti ole mairitteleva lukema. Akaa-Volley onnistui melko lailla kaikessa ja kuittasi vierasvoiton vietyään viidennen erän 15-5.

Hurmokselle jäi käteen yksi sarjapiste ja 2-3 (25-17, 24-16, 23-25, 25-18, 5-15) –tappio. Arvokkaimpina pelaajina palkittiin Hurmokselta Räsänen ja Akaa-Volleyltä Fazli. PRO-liberoksi nimettiin vierasjoukkueen Elijah Risso. Yleisöä Joensuun urheilutalolle oli saapunut mukavat 387 katsojaa, jotka saivat pääsylippurahoilleen varmasti vastinetta.

”Oma pelaaminen sai sytytettyä joukkueen toiseen erään. Loppupelissä katosi vähän momentum itsellä, mutta hyvin saatiin kairattua. Mielenkiintoista miksi tulee näitä notkahduksia, niistä kun päästään eroon niin tulee hyvä. Kai jätkät syttyvät syöttämään tiukoissa paikoissa” tuumi Akaa-Volleyn yleispelaaja Nurmesniemi lehdistötilaisuudessa.

”Ei painanut yhtään Savo-vierailu. Viidennessä erässä Akaa-Volley syötti hyvin ja me taas tehtiin virheitä, vaikea voittaakaan silloin. Vastustajan kokoonpano ei yllättänyt. Hyvän pelin pelasivat ja ansaitsivat voiton” tiivisti Hurmoksen MVP Räsänen.

”Oltiin vähän käsijarru päällä, vaikka valmistautuminen meni ihan hyvin. Hurmos aloitti vahvasti hyvällä syötöllä ja jäätiin vähän telineisiin. Viides erä tuli meille, kun yleispelaajat vähän kinastelivat ja saivat ilmeisesti siitä virtaa. Aika tasainen vääntö kaiken kaikkiaan. Sinkkonen on vielä vähän puolikuntoinen, annettiin Välimaalle vähän huilia” kommentoi Akaa-Volleyn päävalmentaja Olli Kunnari.

”Oli virtaa pelata, tosi tasainen peli ja olisi voinut mennä kummalle tahansa. Viides erä jäi harmittamaan, kun seitsemän pinnaa annetaan omilla suorituksilla. Toisen erän lopussa oli sauma ottaa 2-0, mutta vähän sähellettiin lopussa. Näistä pitää ottaa oppia. Vastustaja suoritti perusvarmaa peliä ja me sössittiin helppoja palloja. Antaa uskoa kuitenkin, että pystytään haastamaan ja pelaamaan voitosta kärkiseuroja vastaan” analysoi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

Hurmos putosi tappion myötä sarjataulukossa kolmanneksi. Seuraavat viikot Hurmos saa keskittyä harjoitteluun, sillä seuraavat ottelut ovat ohjelmassa vasta 20. ja 21.11. Tuplaviikonlopun otteluita isännöivät Raision Loimu ja VaLePa, joista maanantain VaLePa-ottelu on myös Suomen Cupin puolivälierä. Akaa-Volleyn matka puolestaan jatkuu eurokentille ja kotimaista liigaa se pelaa seuraavaksi kotisalissa Vantaa Ducksia vastaan 12.11.

Karelian Hurmos – Akaa-Volley

2-3 (25-17, 24-26, 23-25, 25-18, 5-15)

Koti: Häyrinen 23/+14, Räsänen 20/+9, Korhonen 10/0
Vieras: Fazli 27/+19, Tyynismaa 14/+10, Petty 11/+1

Ässät: 9-9
Syöttövirheet: 18-18
Torjunnat: 7-7
Hyökkäys%: 50-51

Joukkueiden MVP:t
Mikko Räsänen, Hurmos
Ali Fazli, Akaa-Volley

PRO-libero
Elijah Risso, Akaa-Volley

Katsojia: 387