Otteluraportti: Karelian Hurmos – Hurrikaani Loimaa

Karelian Hurmos – Hurrikaani Loimaa
0-3(22-25, 25-27,23-25)

Erä 1

Eilen Savossa voittanut ja näin ollen sarjan kärkeen noussut Hurrikaani näyttää heti alussa, ettei eilisen 5 etäinen ottelu tunnu missään. Hurrikaani tulee alusta asti vahvasti ja hyvällä asenteella päälle. Tämä mahdollistaakin sen, että tunnelma hallissa on kova pelin alusta asti!

Joukkueet ovat tasaisia ja kaikki pallot pelataan loppuun asti. Hienoa taistelua ja hienoja palloralleja näkyy molemmilta puolilta, mutta Hurrikaani näyttäisi olevan kuitenkin hieman edellä ja vahvempi. Erän lopussa Hurrikaanin numero 5 Gianni todistaa jo ennalta tiedetyn  faktan toteen siitä että Hurrikaanin on kova syöttöjoukkue. Erä loppuu 22-25 Hurrikaani Loimaan hyväksi.

Erä 2

Toisen erän alussa Hurmokselle on hieman käynnistymisvaikeuksia ja jo alussa Hurrikaani menee selkeästi johtoon. Pikkuhiljaa Hurmoksen oma peli alkaa kuitenkin hieman löytyä ja taistelu palloista on kovaa. Tästä huolimatta  Hurmos pääsi kunnolla peliin mukaan vasta erän lopulla.

Loppua kohden Hurrikaanin juna hidasti vauhtia ja Hurmos kiri rinnalle ja ohi. Erä kuitenkin loppuu jatkopalloilla 25-27 Hurrikaanille. 

Erä 3

Kolmannen erän alku menee pitkälti samoissa tunnelmissa kuin kaksi ensimmäistä. Hurrikaanin tasaisuus jq varmuus pitää heidät hitusen edellä Hurmoksesta. Erän edetessä Hurmos kuitenkin taas löytää oman pelin. Hurmos pääsee erään mukaan ja onkin jo ottamassa etumatkaa kunnes Hurrikaani pääsee sen jäljille ja loppu erä mennään tasaisissa tunnelmissa. Tunteen räiskyvät ja tunnelmaa hallista ei puutu. Tästä huolimatta Hurrikaani voittaa erän 23-25 voittaen täten koko ottelun 0-3.

Katsojia: 336

MVP

Karelian Hurmos: Atte Rissanen

Hurrikaani Loimaa: Camden Gianni

Pro Libero: Tatu Hakkarainen, Karelian Hurmos

Huippuhetket