Karelian Hurmoksen yleispelaaja Jere Heiskanen huippukirurgin leikattavaksi MEHILÄISELLE

Yleispelaaja Jere Heiskanen jää kuntouttamaan polveaan 8.11. pelin tiimellyksessä sattuneen loukkaantumisen takia. ”Vamma ei alkuun vaikuttanut vakavalta ja Jere pelasi vielä Vantaalla sekä Raisiossa viime viikonlopun peleissä. Rasituksessa polvi kuitenkin kipeytyi ja Karelia Magneetissa suoritettujen magneettikuvausten jälkeen oli selvää, että jalka vaatisi leikkauksen. Saimme onneksi leikkausajan nopeasti huippuortopedi Tero Yli-Kyynylle Kuopion Mehiläiseen, ja Jere tulee palaamaan joukkueen kokoonpanoon parhaassa tapauksessa jo muutamien viikkojen kuluttua. Yhteistyökumppaneidemme kautta kuvaus, hoitoonohjaus ja LähiTapiolan vakuutusasiat hoituivat onneksemme hyvinkin ripeästi” kertoo urheilutoimenjohtaja Marko Räsänen.

Vahvaa alkukautta pelannut Heiskanen on ollut joukkueelle mieluisa vahvistus. Yhteistyö päävalmentaja Matti Alatalon kanssa on vienyt pelaajaa eteenpäin ja Heiskanen on ottanut selkeitä kehitysaskeleita Joensuussa ollessaan.

”Jere on ollut yksi joukkueen kantavia voimia ja tietysti hänen loukkaantumisensa harmittaa minua, mutta lähinnä hänen itsensä takia. Hän on tehnyt kesällä hyvät pohjat kaudelle, ja pelaaminen on ollut koko ajan nousujohteista, mutta loukkaantumisia urheilun parissa valitettavasti joskus tulee. Tärkeintä on, että pystyimme reagoimaan nopeasti ja laitamme miehen yhdessä takaisin kuntoon. Joukkueen tekemiseen emme anna tämän vaikuttaa. Lentopallo on joukkueurheilua ja nyt on muilla kavereilla mahdollisuus ottaa vastuuta entistä enemmän. Tälle kaudelle emme enää lähde hakemaan vahvistuksia, nyt keskitymme kehittämään yksilöitä, sekä joukkueen pelaamista vieläkin paremmaksi.

Alatalo pitää katseensa tiukasti tässä hetkessä ja meneillään olevassa kaudessa: ”Vaikka kukaan ei tipu sarjasta tällä kaudella, meillä on vielä 16 runkosarjan ottelua jäljellä ja tulemme jokaisessa pelissä taistelemaan sarjapisteistä kynsin ja hampain. Seurassa on tapahtunut paljon isoja positiivisia muutoksia organisaatiossa ja harjoittelukulttuurissa. Kaikki, jotka ovat joukkueen kanssa päivittäin tekemisissä tiedostavat, että olemme vielä rakennusvaiheen alkutaipaleella ja minne se vie, sen vain aika näyttää. Joensuuhun olemme kuitenkin nyt onnistuneet luomaan sellaiset harjoitteluolosuhteet ja joukkuekulttuurin, jotka vievät Hurmosta varmasti oikeaan suuntaan”, toteaa Alatalo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *